La 17.10. SAS:n syyspäivä – astrologiaa ja kohtaamisia
Suomen Astrologisen Seuran syyspäivää vietetään lauantaina 17.10.2026 klo 11–17. Päivä kokoaa yhteen astrologiaa, Raimo Nikulan elämäntyön muistelua ja yhteistä keskustelua. Voit osallistua paikan päällä Avartuva Ihmiskuva ry tiloissa Helsingissä tai seurata ohjelmaa etänä.
Päivän aikana katsotaan ja kuunnellaan kolme koostetta Raimo Nikulan aiemmista luennoista. Otteet tuovat hänen ajatteluaan ja elämäntyötään tutuksi myös niille, jotka eivät ehtineet tavata häntä. Paikan päällä on lisäksi aikaa muistojen jakamiselle ja keskustelulle Raimon syntymäkartasta.
Anne Nevantausta pitää klo 12 esitelmän Merkuriuksen monet kasvot. Luennolla tarkastellaan Merkuriusta astrologiassa ja sen yhteyttä karmaan sekä tutustutaan roomalaiseen Merkuriukseen ja kreikkalaiseen Hermekseen. Planeetan erilaisia ilmenemismuotoja havainnollistetaan kirjailijan, kauppiaan ja varkaan syntymäkarttojen avulla.
Klo 15 Pirjo Ahtiainen esittelee Suomen ensimmäisen naiseläinlääkärin, Agnes Sjöbergin. Esitelmässä tutustutaan edelläkävijään, joka raivasi naisille tietä eläinlääkärin ammattiin ja joutui kohtaamaan työssään ammattikunnan ennakkoluuloja.
Osallistuminen on maksutonta paikan päällä ja etänä tapahtuman aikana. Ilmoittautuminen tarvitaan myös paikan päälle tulevilta.
Tervetuloa viettämään yhteistä syyspäivää!
Kommentit